Jee, opettaja on päässyt sen oikean kasvattamisen pariin. Itämistä ja kasvua on hauska seurata. Kasvit ovat heti sirkkalehdistä alkaen (itse asiassa jo siemenestä) ihan omanlaisiaan. Toisilla on alusta saakka tukevampi ote elämään kuin toisilla.

 

Toinen Jee. Bongasin pihalta ekan krookuksen! Elämä voittaa!

 Kun maailmalla tapahtuu kauheita asioita, jotka ovat liian suuria käsiteltäviksi, on paras ärsyyntyä jostain ikuisuusaiheesta. Nyt ärsyttää naisen rooli parisuhteessa. Tai siis ne mallit, joita jaksetaan syöttää (ja joita yllättävän moni pitää yllä).

Muutama viikko sitten Me Naiset kirjoitti otsikolla "Raivostuttava rakkaani"  kaikille naisille ohjeita siihen, miten kannattaa katsoa peiliin, kun ärsyttää sukat lattialla, likaiset astiat pöydällä tai vaikka vessapaperitelineessä killuva hylsy. Erilliseen tietolaatikkoon oli laitettu otsikoksi "Älä jäkätä, muista kehua". 

Totta: Suhteessa sovitaan asioista, kunnioitetaan toisia, tehdään yhdessä, kuunnellaan, tuetaan, ja monella tavoin myös kannatellaan toista. Totta: Jokaisella on välillä peiliinkatsomisen paikka.

Mutta.

Oletteko huomanneet, miten helposti mies on toisten mielestä aivan mahtava. Siihen riittää, että hän tekee joskus ruokaa tai vaihtaa vaipat. Ja miten helposti nainen on huono. Siihen riittää, ettei kotia ole pariin viikkoon jynssätty tai että edellisen päivän tiskit ovat vielä aamullakin keittiössä. Anna-Leena Härkönen kertoi tänään telkkarissa kirjansa "Heikkosti positiivinen" saamasta kritiikistä, jossa (nais)kriitikko oli surkutellut Anna-Leenan miestä siitä, että vaimo on niin saamaton. Ikään kuin synnytyksen jälkeinen masennus olisi valinta-asia! 

Jopa naisella on oikeus suuttua. Kun sopimukset eivät pidä, kun naisen odotetaan oman työnsä lisäksi vastaavan kotitöistä (vaikka muun perheen avustuksellakin), kun... Silloin saa suuttua. Hermostua ja huutaa. Tai vaikka jäkättää. Täytyy vain muistaa aggression purkamisen perussäännöt: Toista ei saa lyödä, mitään ei saa mennä rikki ja mitään peruuttamatonta ei saa tapahtua.

Ja anteeksi saa aina pyytää.

(Kuva on viime syksyn Espanjan ajalta. Joku on rakentanut mahtavan oleskelutilan talon katolle. Voisiko tämä olla rauhan tyyssija?)

 

 

Koska en tiedä, ketä äänestäisin, päätin tutustua puolueiden vaaliohjelmiin. Ja maikkana tietysti suuntasin katseeni koulutuspolitiikkaan. Mitä jäi käteen? Ei paljon mitään. Koulutuspolitiikka on niin suurta konsensusta, että sen perusteella ei taideta puoluetta valita. Pieniä linjaeroja on toki olemassa, mutta pääosin kaikki ovat sitä mieltä, että peruskoulu on mahtava paikka ja opettajat aivan huippuja, joten jatko on turvattava pitkälti nykyisellään. 

Suurin ähky tuli kauniiden lauseiden lukemisesta ja ylenmäärin käytetyistä passiivimuodoista, jotka eivät sido ketään mihinkään. On vastattava - on tuettava - on oltava - on sidottava - on turvattava - tulee kehittää - on estettävä - on säädettävä - suunnataan - huolehditaan. Kokoomuksen sanoin: Opetuksen tulee antaa jokaiselle lapselle mahdollisuus kasvaa täyteen mittaansa. Tuota epämääräisemmin ja samalla ylevämmin asiaa tuskin voisi ilmaista. 

Mitä jäi mieleen:

• Jokseenkin kaikki painottavat sitä, ettei koulupolulta saa tipahtaa kukaan ja kaikille pitää olla jatko-opintopaikka. 
• Pakollista viikkotuntimäärää halutaan lisätä (Kok) maltillisesti (KD).
• Opettajien lomautuksia ei voida hyväksyä (Kok).
• Esiopetus säilyy vapaaehtoisena, mutta maahanmuuttaja- ja romanilapsia kannustetaan siihen (KD).
• Opetusryhmien enimmäiskoko säädetään lailla (KD, Vas) tai asetuksella (Persu). Ryhmäkokojen on oltava riittävän pienet (Kok) - ilmeisesti ihan itsestään. Ikäluokkien pienenemisestä vapautuvia voimavaroja suunnataan ryhmäkokojen pienentämiseen (Kesk). Myös Demarit haluavat pienentää ryhmäkokoja. Joten tämä voitaneen pitää sitten luvattuna, vai mitä!
• Uskonnon opetus säilyy ennallaan (KD ja Persu).
• Vihreät mainitsevat riittävät resurssit tehostetun ja erityisen tuen järjestämisen (jonka taitavat mainita kaikki) lisäksi sen, että poikkeuksellisen lahjakkaiden täytyy voida opiskella lähikoulussaan siten, että tavanomaista syvällisempää ja nopeammin etenevää ohjausta on saatavilla.

Ei siis oikeastaan mitään mainittavaa. Kaiken lisäksi vaaliohjelmissa koulutuksen osuus on hyvin eri mittainen eri puolueilla. Osalta löytyy lisäksi pitkiä koulutuspoliittisia ohjelmia erikseen. Jos vaaliohjelmien koulutusosiosta jotain särähtävää pitää etsiä, niin ehkä pari asiaa Persujen ohjelmasta.

• Kieltä osaamattomat maahanmuuttajalapset on ensin laitettava erilliseen kielenopetukseen ennen normaaliehin opetusryhmin sijoittamista. (En tiedä, kuinka pitkää aikaa tässä ajetaan takaa, mutta tosiasia lienee, ettei kieltä voi oppia oppiaineista erillään kuin tiettyyn rajaan saakka. Eli oppiainesanasto opitaan oppiaineen tunnilla eikä erillisillä suomen tunneilla.)
• ...taide- ja käsityöaineiden entistä suurempaan tuntimäärään... Liikunnan lisääminen.... Resursseja voisi vapauttaa tekemällä pakkoruotsi vapaaehtoiseksi aineeksi niin toisella asteella kuin peruskoulussakin. Luopumalla pakkoruotsista vapautuu aikaa myös muille kielille, kuten englannille, saksalle, ranskalle, espanjalle ja erityisesti Itä-Suomessa tärkeälle venäjälle. (Peruskoulun kannalta tämä on kiinnostavaa. Pakkoruotsiin ei peruskoulussa montaa tuntia mene, joten aika paljon yritetään tunkea tilalle. Lisäksi tuo kielilista on kiinnostava puolueelta, joka niin kovin kannattaa paikallisuutta. Miksi siis ei mieluummin juuri ruotsi, viro, tanska, norja ja vaikka unkari.)

Persut saivat tässä aivan liikaa huomiota. Heidän ohjelmansa kunniaksi on varmaan sanottava monien konkreettien asioiden listaaminen (listoja kyllä esittää moni muukin puolue), mutta ohjelmasta paistaa tietty raakilemaisuus. Asioita ei ehkä ole ihan loppuun saakka pohdittu. 

Summa summarum: Koulutuspolitiikan ohjelmien perusteella en pysty puoluetta valitsemaan.

 

 

Edellisessä kirjoituksessa arvelin, että kevät olisi koittamassa, mutta mitä vielä. Helmikuu on ollut kammottava pakkaskuu. Lisään tähän viime syksyisillä kävelyretkillä otetun kuvan kukasta. En jaksaisi enää katsella ikkunasta avautuvia lumimaisemia, vaan mitä luultavimmin käyn pian tökkimässä kukkia hankeen. En todellakaan ole yhtään talvi-ihminen.

Talvi on melkoista hiljaiseloa. Siis näin kun ei ole töissä. Kahdeksan kuukauden lepäämisen jälkeen ei edes 20 vuoden yhtäjaksoisen työssäolon aiheuttama väsymyskään enää tunnu, vaan välillä kaipaisi vähän tomerampaa elämää. Toisaalta taas oma toiminta on tässä ajassa hidastunut aivan etanavauhtiin, joten tomeruuden kaipuuta ei juuri saa siirrettyä toiminnan tasolle.

Kun on paljon (liikaa) aikaa, pää tuottaa paljon (liikaa) ajatuksia.  Huomaan, että en oikein välitä jakaa niitä tänne, enkä juuri muutenkaan. Ajatuksia ja ideoita tulee aivan ruuhkaksi asti. Ehkä tulevan maaliskuun aurinko piristää niin paljon, että innostuisin toteuttamaankin osan ideoista. 

Ensi kerralla jotain ihan muuta. Eli pään sisäinen elämä vaihtuu muihin aiheisiin.

Blogiin on nyt päässyt tulemaan pitkä tauko, joka johtuu valtavasta fyysisestä ja henkisestä shokista, jonka talveen tuleminen aiheutti. Ensimmäisen kuukauden rasvasin ja öljysin ja rasvasin ja öljysin. Ja hengitin höyryä. Kuiva ilma sattui sekä iholla että hengityselimissä. Reaktio tuntui aika oudolta, kun ajattelee, että olen sentään asunut kaaaauuuuaaaan täällä talvimaassa. Nyt alkaa helpottaa, kun mittari pysyttelee nollan tietämissä ja aurinkokin jo vähän lämmittää.

Yksi syy pitää vuorotteluvapaata ja lähteä pakoon pimenevää ja kylmenevää syksyä oli terveys. Astman vuoksi olen joutunut viime talvina yhä pidemmille kortisonitablettikuurille (kaikkien mahdollisten inhaloitavien lääkkeiden lisäksi). Huono sisäilma (vaikkakaan ei ollenkaan huono ilmapiiri) työpaikalla ei ainakaan auta asiaa. Päätin siis yrittää, mitä tapahtuu, jos en olekaan töissä.

Tähän mennessä en ole syönyt ensimmäistäkään kortisonitablettia. Yleensä kuurit alkavat viimeistään marraskuussa. Silloin alkaa myös atooppinen ihottuma vaivata, vaan eipä ole ollut tänä talvena sitäkään. Välimeren leudossa syksyssä ovat muutamat nivelissä pitkään olleet ongelmat häipyneet. Niiden ja iho-oireiden paranemisen syyksi epäilen D-vitamiinin mahtavaa yliannostusta.

Eli mitä tästä voisi ajatella. Että aurinko on ihmiselle hyväksi. Että lämpö on ihmiselle hyväksi. Että löysempi elämä on ihmiselle hyväksi. Että Välimeren ilmasto on keuhkoille parempaa kuin pakkanen. Niinpä niin. Mutta miten tästä sitten eteenpäin? Enpä tiedä. Ideoita?

Niin ja jatkoksi edelliseen kirjoitukseen: Gatwick oli kiinni, mutta onnistuin lentämään Manchesterin kautta ja kokemaan pari seikkailuakin . Hädin tuskin olin päässyt Espanjasta pois, kun lennonjohtajat ilmoittivat yksissä tuumin olevansa sairaina ja marssivat ulos työpaikoiltaan. 

Tämän kirjoituksen kuva muuten ei ole Espanjasta. Se on Etiopiasta muistaakseni 9 vuoden takaa.