Kun maailmalla tapahtuu kauheita asioita, jotka ovat liian suuria käsiteltäviksi, on paras ärsyyntyä jostain ikuisuusaiheesta. Nyt ärsyttää naisen rooli parisuhteessa. Tai siis ne mallit, joita jaksetaan syöttää (ja joita yllättävän moni pitää yllä).

Muutama viikko sitten Me Naiset kirjoitti otsikolla "Raivostuttava rakkaani"  kaikille naisille ohjeita siihen, miten kannattaa katsoa peiliin, kun ärsyttää sukat lattialla, likaiset astiat pöydällä tai vaikka vessapaperitelineessä killuva hylsy. Erilliseen tietolaatikkoon oli laitettu otsikoksi "Älä jäkätä, muista kehua". 

Totta: Suhteessa sovitaan asioista, kunnioitetaan toisia, tehdään yhdessä, kuunnellaan, tuetaan, ja monella tavoin myös kannatellaan toista. Totta: Jokaisella on välillä peiliinkatsomisen paikka.

Mutta.

Oletteko huomanneet, miten helposti mies on toisten mielestä aivan mahtava. Siihen riittää, että hän tekee joskus ruokaa tai vaihtaa vaipat. Ja miten helposti nainen on huono. Siihen riittää, ettei kotia ole pariin viikkoon jynssätty tai että edellisen päivän tiskit ovat vielä aamullakin keittiössä. Anna-Leena Härkönen kertoi tänään telkkarissa kirjansa "Heikkosti positiivinen" saamasta kritiikistä, jossa (nais)kriitikko oli surkutellut Anna-Leenan miestä siitä, että vaimo on niin saamaton. Ikään kuin synnytyksen jälkeinen masennus olisi valinta-asia! 

Jopa naisella on oikeus suuttua. Kun sopimukset eivät pidä, kun naisen odotetaan oman työnsä lisäksi vastaavan kotitöistä (vaikka muun perheen avustuksellakin), kun... Silloin saa suuttua. Hermostua ja huutaa. Tai vaikka jäkättää. Täytyy vain muistaa aggression purkamisen perussäännöt: Toista ei saa lyödä, mitään ei saa mennä rikki ja mitään peruuttamatonta ei saa tapahtua.

Ja anteeksi saa aina pyytää.

(Kuva on viime syksyn Espanjan ajalta. Joku on rakentanut mahtavan oleskelutilan talon katolle. Voisiko tämä olla rauhan tyyssija?)