Blogiin on nyt päässyt tulemaan pitkä tauko, joka johtuu valtavasta fyysisestä ja henkisestä shokista, jonka talveen tuleminen aiheutti. Ensimmäisen kuukauden rasvasin ja öljysin ja rasvasin ja öljysin. Ja hengitin höyryä. Kuiva ilma sattui sekä iholla että hengityselimissä. Reaktio tuntui aika oudolta, kun ajattelee, että olen sentään asunut kaaaauuuuaaaan täällä talvimaassa. Nyt alkaa helpottaa, kun mittari pysyttelee nollan tietämissä ja aurinkokin jo vähän lämmittää.

Yksi syy pitää vuorotteluvapaata ja lähteä pakoon pimenevää ja kylmenevää syksyä oli terveys. Astman vuoksi olen joutunut viime talvina yhä pidemmille kortisonitablettikuurille (kaikkien mahdollisten inhaloitavien lääkkeiden lisäksi). Huono sisäilma (vaikkakaan ei ollenkaan huono ilmapiiri) työpaikalla ei ainakaan auta asiaa. Päätin siis yrittää, mitä tapahtuu, jos en olekaan töissä.

Tähän mennessä en ole syönyt ensimmäistäkään kortisonitablettia. Yleensä kuurit alkavat viimeistään marraskuussa. Silloin alkaa myös atooppinen ihottuma vaivata, vaan eipä ole ollut tänä talvena sitäkään. Välimeren leudossa syksyssä ovat muutamat nivelissä pitkään olleet ongelmat häipyneet. Niiden ja iho-oireiden paranemisen syyksi epäilen D-vitamiinin mahtavaa yliannostusta.

Eli mitä tästä voisi ajatella. Että aurinko on ihmiselle hyväksi. Että lämpö on ihmiselle hyväksi. Että löysempi elämä on ihmiselle hyväksi. Että Välimeren ilmasto on keuhkoille parempaa kuin pakkanen. Niinpä niin. Mutta miten tästä sitten eteenpäin? Enpä tiedä. Ideoita?

Niin ja jatkoksi edelliseen kirjoitukseen: Gatwick oli kiinni, mutta onnistuin lentämään Manchesterin kautta ja kokemaan pari seikkailuakin . Hädin tuskin olin päässyt Espanjasta pois, kun lennonjohtajat ilmoittivat yksissä tuumin olevansa sairaina ja marssivat ulos työpaikoiltaan. 

Tämän kirjoituksen kuva muuten ei ole Espanjasta. Se on Etiopiasta muistaakseni 9 vuoden takaa.